Kymmenvuotias Aseman Lapset etsii vanhemmuutta

Katu on kylmä paikka kasvaa

Kymmenen vuotta sitten Aseman Lapset ry repi lintukotohelsinkiläisiltä silmät auki. Rautatieasemalla ja sen liepeillä elää suomalaisen hylkäämiskulttuurin seuraamuksia, yksinäisiä, ilman aikuista jääneitä lapsia. Heistä ei auta puhua vain seminaareissa. Heille on avattava ovi.

Lääkäriksi opiskellessaan nykyinen Aseman Lapset ry:n toiminnanjohtaja Hannu Penttinen joutui kosketuksiin 70-luvun vaihtoehtoliikkeistä tunnetun Aulis Juneksen kanssa Arkadian Nuorisoklinikalla. Myöhemmin koululääkärinä hän näki nuorten kiinnostuvan taas kannabiksesta. Huumeisiin alettiin entistä tiuhempaan myös kuolla, kun itärajan aukeaminen toi kovaa kamaa saataville.

Aseman Lasten kymmenestä vuodesta kerrotaan lisää Kirjapajan kustantamassa Kaisa Raittilan kirjassa Olavi Sydänmaanlakka, Jengistä Aseman Lapsiin ja Walkersiin.

Kasvava huumeongelma nosti paineita Juneksen huumeklinikan elvyttämiseksi. Junes ja Penttinen näkivät mahdollisuudekseen kuitenkin vain ennaltaehkäisyn. Marraskuun alussa 1990 he perustivat Aseman Lapset ry:n.

Katu työhuoneena

Alkajaisiksi oli saatava kontakti alueen nuoriin. Ensimmäinen yritys katulapsia kokoavaksi kahvilaksi kaatui puutteelliseen toteutukseen, eikä yhdistys yrityksistä huolimatta löytänyt katutyöhön innostuvaa työntekijää. Sitten Penttinen tapasi Olavi Sydänmaanlakan, Tikkurilan seurakunnassa kahvilatoiminnasta ja erityisnuorisotyöstä kokemusta saaneen diakonin.

Aseman Lapsilla oli työhuoneeksi tarjolla pelkkä katu, mutta se haastoi Sydänmaanlakan. Työparinsa Sami Parkkisen kanssa hän kulki toista vuotta Rautatieasemalla ja myymässä kahvia jeepistä, joka liikkui siellä missä nuorisokin.

Sydänmaanlakan tavoitteena oli nuorisokahvilan perustaminen. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Rahaa oli, mutta paikkaa ei löytynyt. Kukaan ei halunnut nuorisokahvilaa naapurikseen. Lopulta Heimolan talosta Yliopistonkadulta muutti pois Alko. Pullorumban jälkeen nuorisokahvila ei tuntunut talon väestä miltään.

Steissin jengi tulee

Sydänmaanlakan tärkeimpiä oivalluksia oli tehdä nuorisotyötä aikuisten kanssa. Hän halusi kahvilaan paljon tavallisia aikuisia terveiksi normaalin elämän malleiksi syrjäytymisuhassa oleville nuorille. Vapaaehtoisia ilmoittautui kymmenittäin, nuoria ja vanhoja ja mitä erilaisimmista taustoista.

Kun kahvila 1994 syksyllä avattiin, paikalle ilmaantui satoja nuoria. Seuraavana keväänä tuli myös steissin jengi, jonka jäsenistä suurin osa oli maahanmuuttajia. Islaminuskoisten kanssa alkoholi ei ollut ongelma, mutta uusiin oloihin sopeutuminen kärjisti tunteita ja synnytti väkivaltaa. Non Violence Team -projekti juoksutti näitä ongelma-asiakkaita piiloleikissä pitkin Nuuksion metsiä ja opetti ratkomaan ristiriitoja ilman nyrkkejä.

Kun Heimolan talo 1998 meni remonttiin, Walkers menetti Helsingissä tilansa. Nuorisojoukko levittäytyi taas kadulle. Pahin tilanne oli kuitenkin ohi. Keskustan monisatapäiset jengit olivat hajonneet tai ainakin rauhoittuneet.

Nuoria ei pidä ymmärtää

Walkers-ideologia levisi eri puolille Suomea. Kahviloita perustettiin joko seurakunnan tai kunnan nuorisotyön voimin. Helsingissä pyrittiin yhteistyöhön kaupungin kanssa ja lopulta onnistuttiinkin. Toissa perjantaina Mahdollisuuksien Talo Fenixin Walkers-kahvilassa tehtiin taas historiaa. Paikalla oli aikaisemmin tavoittamattomissa ollutta venäläistä maahanmuuttajanuorisoa parisataa henkeä.

Punk-aatteen ja vaihtoehtokulttuurin piirissä alkunsa saanut Aseman Lapset ry on vakiinnuttanut asemansa. Monissa Pietaria ja Viroa myöten levittyvissä projekteissaan se herättelee tavallisia ihmisiä vastuuseen nuorista. Syrjäytymässä oleva nuori ei tarvitse päähän taputtelijaa, vaan aikuista, joka laittaa margariinin jääkaappiin ja jättää kengät eteiseen. Sellaisesta arkisen tavallisesta elämästä aseman lapset näkevät vain unia.

Kaisa Raittila

------------------------------------------

Tavallisen aikuisen paikka auki

Matinkylän Walkersissa, ostarilla Tasku-Matin naapurissa, jaetaan työvuoroja yhdentoista vapaaehtoisen kesken. Oville tarvitaan nainen ja mies ratsaamaan tulijoilta päihteet ja kättä pitemmät, portaikossa ja käytävissä ovat omat vahtinsa. - Sanovat tätä vaaralliseksi, yksi vapaaehtoisista kommentoi. - Vaikka tämä on näköalapaikka. Ilman Walkersia en tietäisi nuorten maailmasta mitään.

Matinkylän Walkers aloitti toimintansa syksyllä 1996, kohta Kivenlahden Walkersin jälkeen. Osa nykyisistä vapaaehtoisista on ollut mukana siitä saakka, vaikka motivaatiota on välillä syönyt tilanpuutteen aiheuttama tauko.

Muualla maassa Walkers-kahviloita ylläpitää joko kunta tai seurakunta. Espoossa toiminta on yksityisten yhdistysten varassa. Matinkylässä yhdellä vapaaehtoisista, Jari Niemisellä, on kunnia toimia yhtenä kahvilan pääsponsoreista. Hänen palkkionsa taloyhtiön hallituksen kokouksista tilitetään kahvilan käyttöön.

Matinkylässä ja Kivenlahdessa Walkersit toimivat useamman vuoden kaupungin nuorisotilassa. Yhteistyö hiersi kuitenkin jo alkuun. Viinasta tuli kynnyskysymys, kaupungin nuorisotoimi ei halunnut ottaneita nuoria tiloihinsa. Nyt se on siirtänyt Walkersin sosiaalitoimen asiaksi.

- Asenne on siinä mielessä ongelmallinen, että vain alkoholin käytöstä jää kiinni, Matinkylän Walkersin vetäjä Ville Viikari sanoo.

- Vaarallisempien päihteiden käyttöä ei voi yhtä helposti tarkistaa.

- Ja miten ihmeessä voidaan sulkea ulkopuolelle ne nuoret, jotka eniten tarvitsevat apua? ihmettelee Heidi Tarkiainen, yksi vapaaehtoisista.

Kauniit puheet eivät riitä

Kaupungin talousarvioon on tänä vuonna kirjattu päätös tilojen ja tuen tarjoamisesta Walkers-kahviloille. Turhautumista vastaan taisteleva Kivenlahden Walkersin vetäjä Stig Lindström ei jaksa uskoa yleisen tason päätösten voimaan.

- Harmaa eminenssi voi kehua ja kiitellä, mutta se ei näy käytännössä. Tarvitaan ihminen, joka ottaa asian ajaakseen. Kun kaupungilta tulee kirje, ettei Walkers ole kaupungin nuorisotoimintaa, hämmentää se tietenkin vapaaehtoisia, jotka kaipaavat tärkeälle työlleen myös julkista tukea.

Matinkylän Walkersia on onnistanut. Matinkylän-Olarin sosiaalitoimenjohtaja Katri Rannisto on lämmennyt asialle ja järjestänyt Walkersille tilat Matinkylän ostoskeskuksen korttelitilasta.

- Sovitteluahan tilansaanti aina on, Rannisto myöntää. - Lasten päiväkotiakin on vaikea saada sijoitettua asumisen keskelle, saati sitten nuorisokahvilaa.

Nuorisotyötä hyväosaisille

Rannisto uskoo Walkersin rauhoittavan oloja. Matinkylän Huollon Mikko Peltokorpi ja lähipoliisi Kai Friman antavat myös kiitosta toiminnalle.

Lokakuun lopussa Rannisto vetosi Länsiväylässä lisäväen saamiseksi vapaaehtoisten joukkoon.

- Minusta on hienoa, että vanhemmat lähtevät järjestämään tällaista toimintaa. Toivon, että se leviäisi muillekin alueille.

Seurakunnat päivystävät perjantai-iltaisin Saapas-autoilla ja järjestävät Walkersien kanssa yhteisiä koulutuksia. Tilannekatsauksia vaihdetaan puolin ja toisin. Seurakunnat eivät kuitenkaan ole tarjonneet tiloja kahviloille tai ottaneet toiminnasta taloudellista vastuuta. Päihdekysymys on yksi selkeästi seurakuntiakin hiertävä asia.

Millainen viesti syrjäytymässä olevalle nuorelle on se, että seurakunta ja kaupunki satsaavat niihin, joilla jo muutenkin menee niin hyvin, ettei päihteillä tarvitse katkaista tarkoituksettomuuden kärkeä? Tai se, ettei heille avaa ovea kaupungin nuorisotyö vaan sosiaalitoimi?

Kiinnostaako raitis aikuisseura perjantai-iltaisin? Ikkuna nuorten maailmaan? Toiminta oman alueen yhteiseksi hyväksi? Lähden Walkersiin vapaaehtoiseksi.

Kivenlahti, Stig Lindström 040 7095468
Olari, Kristina Lindström 050 545 3306
Matinkylä, Ville Viikari 041 4417187
http://www.asemanlapset.fi/